JAO




Syksy 2016 käyntiin kehitetyillä HOPSeilla

Nuorten ammatillisessa koulutuksessa otettiin 1.8.2016 jälkeen aloittavilla opiskelijoilla käyttöön uusi Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma -tuloste ja -lomakkeisto. Tuloste kokoaa opiskelijan opintojen suunnittelun, etenemisen ja ohjauksen keskeiset tiedot yhteen asiakirjaan.
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma lomakkeisto on osa valmistautumistamme ammatillisen koulutuksen reformiin ja lomakkeistoa kehitetään edelleen kun reformin yksityiskohdat syksyn 2016 aikana kirkastuvat. Lomakkeiston rakentamisessa on hyödynnetty aikuiskoulutuksessa käytössä jo olevia henkilökohtaistamissuunnitelmaan liittyviä lomakkeita ja tulosteita.



Osaamisperusteisuus

Ammattiosaamisen näyttöjen ulkoinen auditointi



Työpaikalla toteutettava työpaikkaohjaajakoulutus


HOPS?

Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä toteutetaan vuosittain sisäiset auditoinnit kaikissa kuntayhtymän oppilaitoksissa. Auditoinneissa on aina mukana opiskelijoita sekä auditoijina että auditoitavina. Auditoitava prosessi on vuosittain opetus, mutta sen lisäksi valitaan aina joku muu ajankohtainen prosessi. Tänä vuonna toiseksi auditoitavaksi prosessiksi valittiin opintojen aloitus. Opintojen aloitus on vaihe, jossa lähdetään rakentamaan opiskelijakohtaista HOPSia.
Sisäisten auditointien jälkeen, kun viralliset analyysit on vielä tekemättä, jäi vaikutelma ettei opiskelija itse läheskään aina ole tässä prosessissa aktiivinen toimija. Opiskelijasta kerätään paljon tietoa, joka antaa välineitä ohjaamiseen, mutta omat valinnat ja päätöksen tekemisen vaiheet ja perustelut valinnoille eivät tule näkyviksi.
Aktivoidaan opiskelijoita; ei tehdä puolesta vaan vaaditaan, vahvistetaan itsensä johtamisen taitoja.



Jyväskylän koulutuskuntayhtymän välituloksia 2015

Hanke on edennyt suunnitelmallisesti ja tarkennettua suunnitelmaa noudattaen. Henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan liittyvien toimenpiteiden kartoittaminen on toteutettu valtakunnallisista kehittämishankkeita seuraamalla sekä kartoittamalla oman oppilaitoksen Jyväskylän ja Jämsän ammattiopistojen Hops-käytännöt. Ammattiosaamisen näytön auditointiin on laadittu ammattiosaamisen näytön ulkoiseen auditointiin lomake ja ohjeet sekä toteutettu auditointi yhden tutkinnon yhdessä tutkinnonosassa.  Hankevastaavat ovat osallistuneet hankeverkoston toimintaan.






Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Hankkeen tavoitteet:

1 Yksilöllisyyden edistäminen
-HOPS –prosessin kuvaaminen sekä yksilöllisyyttä kuvaavien mittareiden kehittäminen

2 Osaamisperusteisuuden varmistaminen
-Oppimisympäristön ja opetuksen laadun varmistaminen ulkoisen auditoinnin avulla
3 Verkoston vertaiskehittämiseen osallistuminen

Toiminta:
Toimenpide 1
-kartoitetaan oppilaitoksen omat ja kumppaneiden käyttämät käytännöt hops -prosessin eri vaiheissa huomioiden valtakunnallinen eHOPS-kehitystyö
-tarkennetaan osaamisen tunnustamisen käytännöt ja vastuutoimijat prosessin eri vaiheissa
-tarkennetaan opiskelijan yksilöllisten oppimisympäristöjen toteutukseen osallistuvien toimijoiden roolit ja vastuut
-täydennetään opiskelijajärjestelmässä olevaa eHOPS:ia yksilöllisyyden näkyväksi tekemiseksi
-selvitetään yksilöllisiä opintoja kuvaavien menetelmien ja mittareiden seurantatavat (esim. valmistuminen suhteessa tavoiteaikaan, ostu opintojen alussa ja opintojen aikana)
-hops prosessin ja mittareiden käsittely laaturyhmässä.



Toimenpide 2
-valmistelu ja auditointiin liittyvän tukimateriaalin laatiminen
-auditointisuunnitelman (toimijat, aikataulu) ja tutkintokohtaisten ohjelmien laatiminen
-osapuolten perehdyttäminen arviointiprosessiin
-opettaja perehdyttää työpaikan edustajan tutkinnon perusteiden osaamistavoitteisiin sekä arvioinnin kohteisiin ja kriteereihin
-työpaikan edustaja tutustuu ja arvioi oppilaitoksessa toteutettavat työprosessit
-työpaikan edustaja seuraa oppilaitoksessa toteutettavan ammattiosaamisen näytön
-toiminnan tulosten vertaaminen tutkinnon perusteiden osaamistavoitteisiin sekä arvioinnin kohteisiin ja kriteereihin (opettaja ja työelämän edustaja)
-havaintojen analysointi ja purkaminen (alan opettajat)
-palautekeskustelu toiminnan vahvuuksista ja kehittämiskohteista työpaikan edustajan ja opettajien kesken -kehittämissuunnitelmien laatiminen (oppilaitosympäristön kehittämisideat sekä arvio tutkinnon osan soveltuvuudesta työpaikkanäytöksi)
-tulokset ja niiden raportointi laaturyhmässä ja ammattiosaamisen näyttöjen toimielimelle
Toimenpide 3
-verkoston aikaisemmissa hankkeissa kehittämien toimenpiteiden levitykseen osallistuminen
-toimielinten verkostotapaamisen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen
-tarkennetaan ammattiosaamisen näyttöjen toimielimen rooli arviointisuunnitelmien hyväksymisessä, kun yhteiset tutkinnon osat on integroitu ammatillisiin tutkinnon osiin.


Tulokset:

-yksilöllisesti paremmin palveleva eHOPS kuvaus HOPS prosessista
-yksilöllisyyden todentavat mittarit

-testatut auditointilomakkeet
-toteutuneet auditoinnit (määrä)
-auditointiraportit ja alakohtaiset kehittämissuunnitelmat sekä niiden pohjalta parannetut tutkintokohtaiset toteutussuunnitelmat
-ammattiosaamisen näyttöjen toimielintapaamiseen osallistuvien oppilaitosten ja henkilöiden määrä (eriteltynä työelämän edustajat).













    -





    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti