tiistai 8. joulukuuta 2015

Tilanne 8.12 2015

Heippa!

Tilanne Joustavaoppiminen hankkeessa meillä Samiedussa on että WILMA - luonnoksesta on tehty kaavake HOPS - laadun varmistuksen työkalusivulle. Se on siis nyt siinä muodossa, että sen pohjalta voi päivittää WILMAa. Siinä on NT vasemmalla puolella ja nuoret oikealla puolella, jotta voi katsoa mitä yhteneväisyyksiä/eroavaisuuksia löytyy.
Lisäksi olemme kokeilleet SEPPO - peliä Samiedun 9 - viikolla, joka onnistui erinomaisesti ja sen pohjalta meillä on jo lähes valmiina SEPPO - peli joustavan opintopolun toteuttamiseen Marata - alalla! Seuraavaksi lanseeramme sen raksa - puolelle!
Kommentoikaa tekin kuulumisianne. Kiitos!

Kimmo

tiistai 18. elokuuta 2015


  1. Hankkeen toteutuksessa huomioidaan OPH:n hyvän ohjauksen kriteerit, valtakunnallinen eHOPS kehitystyö sekä valtakunnalliset joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen kuvaukset. Osamisperusteisuuden toteutumisen arviointia toteutetaan oppilaitostasolla erityisesti työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisäämisen ja oppilaitosten oppimisympäristöjen opetusja oppimisprosessien pedagogisten layoutmenetelmien kehittämiseksi.

  2. Hankkeessa järjestetään työelämäfoorumi, jossa ammattiosaamisen näyttöjen toimielinten verkostot käsittelevät osaamisperusteisuuden toimeenpanon osalta työelämäyhteistyön ja ammattiosaamisen näyttöjen laadunvarmistuksen käytännöistä ja seurantamenetelmistä.