Kehittämistavoitteet


  • ●  Kehitetään yhteistyössä menetelmiä, joilla voidaan varmistaa opiskelijoiden joustavien ja yksilöllisten oppimispolkujen laadukas toteutuminen.
  • ●  Hankkeessa tuotetaan koulutuksen järjestäjien yhteistyönä opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadunvarmistuksen työkalu, jolla varmistetaan mm. yksilöllisen polun toteuttaminen ja valinnan mahdollisuuden lisääntyminen.
  • ●  Vahvistetaan opetusja opiskelijapalvelujen henkilöstön osaamista yksilöllisten opintopolkujen toteuttamisessa.
  • ●  Hankeverkostossa jaetaan hyviä käytäntöjä, jolloin eri vaiheessa olevat koulutuksen järjestäjät voivat hyödyntää aiempien kehittämishankkeiden tuloksia osana oman toiminnan kehittämistä. Hankkeessa laajennetaan hyvien kehittämistyön tuloksien mukaisia toimintatapoja uusiin tutkintoihin.
  • ●  Vahvistetaan työelämäyhteistyötä oppilaitoskohtaisten suunnitelmien mukaisesti.
  • ●  Koulutuksen toteuttamista viedään aidosti työelämälähtöisempään suuntaan ja työvaltaisuus
    näkyy myös yksilöllisten opiskelusuunnitelmien toteuttamisessa.
  • ●  Ammatillisten koulutusten järjestäjien sekä ammattiosaamisen näyttöjen toimielinten vertaistiedon levittäminen sekä osaamisperusteisuuden ja ammattiosaamisen näyttöjen työelämälähtöisen toteuttamisen kehittämisen vahvistaminen